Meno ei ole isommalti vuosien saatossa muuttunut, mitä nyt Marko näemmä kirjoittaa nimensä nykyään k-kirjaimella, mutta musiikissa kuuluu edelleen juurevat Amerikan vaikutteet ja hyvä niin.
Tässäpä teille levyllinen makoisaa americanaa. Marko Sillanpään toinen soololevy on taas yksi osoitus siitä miten median kapeakatseinen keskittyminen valmiiksi viipaloituihin (ja pureskeltuihinkin) tuotteisiin jättää pimentoon monenlaista mainiota musiikkia. Onneksi sentään tieto tämmöisen(kin) levyn olemassaolosta kantautui korviini mutkien kautta - kauan eläköön viidakkorumpu!
Brown Eyed Boy pitää sisällään parhaita amerikkalaisia lauluntekijäperinteitä kunnioittavaa, countrysävytteistä rockia, jolle tuo americana lienee varsin oivallinen luonnehdinta. Mitään ihmeitä ei tarjoilla, mutta leppoisaa, sopivasti vanhahtavaa perusmeininkiä sitäkin enemmän.
Levy avataan vahvasti. Ilmeisen omaelämäkerrallinen "nimipiisi" Brown Eyed Boy & Rock´n´Roll ja sen perään tuleva Devil And The Heavy Load rokkaavat leppoisalla otteella ja tekevät selväksi senkin, että Sillanpää taitaa myös englanninkielisten tekstien teon. Lauluissa on ideaa, eikä vain jonoon aseteltuja kliseitä niin kuin helposti tuppaa täkäläisittäin käymään. Musiikillisesti taustalta löytyvät ne asiaan kuuluvat youngit, pettyt ja springsteenitkin, mutta heidän vaikutuksensa ei nouse hallitsevaksi, vaan kokonaisuus kuulostaa omalta.
The Last Ones maalailee maailmanlopun tunnelmia verkkaisesti keinuen ja sopivasti eriparinen kitarasoolo kruunaa laulun. Until The End on urkusoundiaan myöten kuusikymmenlukua ja The Light Of My Life luiskahtaa vahvoine countrysävyineen Gram Parsonsin ja Byrdsin suuntaan - sehän se on hyvä suunta jos mikä. Writer´s Block Blues kertoo kantrihölkkänä laulunteon suvantopaikoista ja tunteikas One Piece Of Heaven tuo mukaan jatsahtavia akustisia sävyjä.
Levyn äänimaisemaa ei ole siistitty liiaksi, vaan sieltä täältä löytyy esimerkiksi ilahduttavan rosoisia kitaroita. Vaivattoman vähäeleisesti toimivan bändin rungon muodostavat Scandinavian Music Groupistakin tutut rumpali Antti Lehtinen ja basisti Anssi Växby, joka soittaa myös koskettimia, sekä edellä mainitun veli, kitaristi Henri Växby. Heidän lisäkseen levyn miksannut Eduardo Segu Seguvia on soittanut levylle maukkaita stilikoita ja muita kitaroita. Pepe Johansson puolestaan laulaa taustoja.
Jos rento, americanatyyppinen musiikki miellyttää, niin kantsii ilman muuta tsekata tämä Marko Sillanpään viimeisin levy. Maistiaisina voitte käydä vaikka kuuntelemassa avausraidan hänen MySpace -sivuiltaan ja heti sen jälkeen ostaa levyn...
