sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

U-Bayou; juupajuu tuu

Mikko Saarela on rikastuttanut suomalaista musiikkimaailmaa melkoisesti. Ensin hän toimi Eppu Normaalin basistina ja kirjoitti nipun vielä tänä päivänäkin kurantteja punkpoppiralleja. Tämän jälkeen hän suomalaisti Organillaan futupopin, Freukkareissa outlaw-countrya ja U-Bayoun kanssa Louisianan perinteiset hippamusiikkityylit; cajunin ja zydecon.

Myönnettäköön heti näin alkuun, että tällä kertaa esiteltävää levyä ei ole nykypäivänä kovinkaan helposti saatavissa. Itse asiassa juupajuu tuun löytäminen on aivan hemmetin vaivalloista. Itse metsästin kyseistä lättyä oman, mystillisesti kadonneen levyni tilalle vuosia. Viimeinkin tärppäsi ja onnistuin hankkimaan myös kaksi ylimääräistä kappaletta. Ne arvotaan nyt Suomen Maaseutumusiikkiyhdistyksen kesäkilpailun palkintoina. Ensimmäinen levy arvotaan kaikkien Jemmaripuodista tilauksia tehneiden kesken kesäkuun lopussa ja toinen heinäkuun lopussa. Molempien kilpailujen palkintoina on myös jo aiemminkin arpomiamme harvinaisuuksia, kuten Tallinna tai Moments With Kim Brown -kokoelmalevy.

Kilpailujen kylkiäisenä on myös mojovat ennakkomyyntikampanjat. Kesäkuun kampanjan aiheena on juhannuksen aikoihin ilmestyvä Simolle Hilloo! -tribuuttilevymme, jonka tuotto käytetään nimensäkin mukaisesti Simo Salmisen hyväksi.

Mennäänpä kuitenkin itse aiheeseen ja tähän U-Bayoun mainioon kakkoslevyyn. Bändin ensimmäinen pitkäsoitto, vuonna 1991 ilmestynyt Tuu steppaamaan! pysytteli vielä soundillisesti melko tiivisti Louisianassa, mutta tällä toisella levyllä on mukaan hiipinyt jo sävyjä niin Afrikasta, kuin Etelä-Amerikastakin. Näine mausteineen juupajuu tuu onkin mitä mainiointa kesämusiikkia!

U-Bayoun pääasiallisena solistina toimi Ari Woude Voutilainen, jonka persoonallinen ääni sopii rehvakkaaseen meininkiin aivan samalla tavoin kuin nenä sopii useimpiin päihin. Solistisiin tehtäviin pääievät hänen ohellaan myös hanuristi Tuomo Heikkola, sekä basisti Saarela. Heidän lisäkseen bändiin kuuluivat viulisti Päivi Takala, sekä kitaristit Ari Taponen ja Make Salama. Viimeksi mainittu tuli mukaan vasta tämän toisen levyn aikoihin. Orkesterin rytmiryhmän muodostivat rumpali Juha Sivonen, pesulaudisti Honey Aaltonen ja congiensoittaja Sika Kukkonen.

Levy avataan heti hilpeällä hilipatameiningillä. Traditionaalisen  Hippy Ti-Yon mieleen tuovassa U-Bayou -rallissa tehdään pelin henki kerralla selväksi: "...me ollan hilipati hilipati bänd, eikä välitetä vaikka pieleen mänt, myö ollaan huuhaa ja U-Bayou...". Soitto toimii ja laulu raikaa. Voutilaisen Fais Do Do -käännös Naapurin tyttö heittää cajunsoppaan mausteeksi hieman Bo Diddleyta ja sehän on toimiva mauste melkein mihinkä vaan. Myöhemmin vauhdikasta cajunia tarjoillaan vielä Voutilaisen kahden käännöksen verran. Niistä Anna palaa on alkujaan Bruce Daigrepontin perinteikäs hölkkä ja Taas yksin oon puolestaan Don Gibsonin legendaarinen Oh Lonesome Me.

Sierra Leonesta kotoisin olevan Sooliman Ernest Rogien The Green Pumpkin on Saarelan käsittelyssä kääntynyt muotoon Vihreä persikka. Tämä Heikkolan tunteella tulkitsema ralli on hieman erilainen "tyttö-tapaa-pojan" -tarina, mutta kovasti herkkä kasvukertomus kuitenkin.  Heikkola on suomentanut levylle pari hieman bluesimpaa numeroa. Jauhat paskaa on toimiva versio vanhasta You Talk Too Much r&b:sta ja levyn päättävä Annien rakas alkujaan Taj Mahalin Annie´s Lover.

Wouden omia piisejä tarjoillaan levyn puolivälin paikkeilla kaksi peräkkäin. Vaihtelu virkistää rallattelee rennosti helpompaa elämää haikaillen ja Meeri-Anne on kerrassaan tyylikäs bluessävytteinen hölkkä.

Cajunmusiikkiin kuuluu olennaisena osana myös valssit. Niitä U-Bayou tarjoilee kaksin kappalein. Traditionaalinen Cuckoo Waltz vetäistään instrumentaalina ja kovasti traditionaalisen kuuloinen Koiravalssi kerrassaan hellyttävänä Saarelan tulkintana.

Oman kokonaisuutensa levyllä muodostavat kolme latinalaiseen Amerikkaan sijoittuvaa rallia. Tao tao tao ja Zenaida ovat Saarelan leikkisästi kääntämiä, kepeitä kolumbialaissävelmiä. Voutilaisen Meskaliinia puolestaan haikailee kovasti Meksikoon.

Kokonaisuutena juupajuu tuu on kertakaikkisen loistava hauskanpitolevy. Cajun ja zydeco (joka tosin tällä levyllä jää varsin vähälle) ovat alunperinkin hauskanpitoon ja arkihuolten unhoittamiseen tähtäävää tanssimusiikkia. Niissä tekstit ovat yleensä turhanaikaista sanomaa ja paatosta kaihtavia rallatuksia. Laulu onkin monesti vain yksi instrumentti muiden joukossa. Erityisesti Saarelan kepeän simppelisti sanaleikkivät suomennokset sopivat tähän muottiin mainiosti. Voutilainen ja Heikkola ovat tyyliltään hieman perinteisempiä tekstittäjiä. Soitto toimii kautta koko levyn vaivattoman letkeän kuuloisesti, vaikka kansitekstien mukaan etenkin kolumbialaissävelmien tahdit meinasivat tuottaa hieman päänvaivan bändille.

U-Bayou on paikkansa ansainnut suomalaisessa musiikkihistoriassa. Bändi julkaisi kahden pitkäsoiton lisäksi kolme singleä, joilta löytyy lisää helmiä. Kaikkien aikojen ensimmäiseksi zydecolevytykseksikin kutsuttu Boozoo Chavisin Paper In My Shoe on suomenkielisesä muodossaan Heinäkenkä ja Lynyrd Skynyrdin Gimme Three Steps on saanut nimekseen Anna etumatkaa. Kulkusten kilistelyyn sinnikkäästi tähtäävä Tee peti kuulostaa melko lailla I´m Readylta.

Näiden lisäksi bändi on versionut hilpeään tyyliinsä myös vanhan Keltaiset banaanit -iskelmän Onnellisten kotimaa kokoomalevylle ja Bobby Aron Kapakka In the Kaupunki -klassikon Baarikärpäsiä 3 -kokoomalle. Mikä tahansa näistä mainituista levyistä osuu maailman turuilla tai toreilla kohdallenne, niin se kannattaa ostaa.

Mikäli et ole U-Bayoun touhuihin aiemmin tutustunut, niin ainakin Luvattu maa, eli bändin ensimmäiseltä pitkäsoitolta löytyvä versio Chuck Berryn Promised Landista (suom. sanat Saarela/Myllykoski) löytyy YouTubesta.